perjantai 6. tammikuuta 2012

Pakkailua ja jäähyväisiä

Tulevana sunnuntaina tämä tyttö pakkaa tavaransa ja lähtee Lapin Inariin työharjoitteluun talvisesongiksi. Muutos on melkoinen, sillä tunnustaudun täysin kesäihmiseksi kaikkine kukkamekkoineni ja Lapissakin olen käynyt vain kerran aikaisemmin. Eilen kuulin, että Utsjoella oli mitattu -30 pakkasastetta, joten voi olla että muutama vaatekerrasto kannattaa pakata matkaan.

Olen tosi innoissani tästä tilaisuudesta jonka olen saanut ja joka tuskin tulee toistumaan. Tietyllä tavalla tykkään muutoksista ja hyppäämisestä täysin tuntemattomaan vaikka olenkin aina ollut hyvin perhekeskeinen ja pitänyt hälinästä ympärilläni. Minusta on mukavaa lähteä katsomaan, millaista elämää Lapissa vietetään ja mitä eroa sillä on Ruuhka-Suomen hulinaan ja kiireeseen. Arvostan paljon Suomea, suomalaisuutta ja kotimaan matkailua jonka takia valitsin harjoittelupaikan Lapista. Olisin aivan yhtä hyvin voinut lähteä ulkomaille, mutta uskon tämän mahdollisuuden tarjoavan minulle paljon enemmän eväitä tulevaisuutta varten kuin yksikään ulkomaan matka.

Jatkossa tulen varmasti kertomaan enemmän matkailualan koulutuksesta, opiskelusta Porvoo Campuksella, Lapista sekä tekemisistäni yleensä. Myös kuvia saattaa vilahdella jonkin verran.


Mukavaa vuoden alkua ja kirjoittelemisiin!

2 kommenttia:

  1. Waude...ihanaa seikkailua Lapin maisemiin. Ehkäpä täältä jokunen saattaa tulla sinne sinua moikkaamaan :D

    VastaaPoista
  2. Pappa ja Mummeli toivottaa susannalle riemullisia hetkiä Saamen kansan parissa ja muistuttaa että kuuntel,katsele ja kysy niin kaikki menee hyvin ja siellä on apu lähelläsi jos jotain sattuu.Muista kunnioittaa Saamen "olemusta" niin silloin sinulla on ison kiitoksen paikka!
    Pappa.

    VastaaPoista