tiistai 10. tammikuuta 2012

Kylänraitilla


Päiväni oli taas mukava ja toimelias. Aamulla puuhastelin kaikenlaista hotellilla, keitin puurot ja siivoilin safarivarastoa. Puolen päivän aikaan lähdimme Inarin kirkonkylälle, jossa kävin esittelemässä itseni eri yrityksille. Jalkauduin keskustaan, jossa kaikki palvelut ovat sopivan lähellä toisiaan. Kävin mm. hotelli Inarissa, Sajoksessa, Siidassa ja kaupoissa.

Kuulin hauskoja sanoja ja sanontoja paikallisilta. Hiacea, jolla poromiehet ajelevat yleensä, kutsutaan ”poroporcheksi”. Etelästä tulleena naisena sain heti kuulla olevani ”Riuku”. Muutenkin sanoissa on paljon sellaista, jota en tiedä mutta joka varmasti tulee tutuksi ajan kuluessa.

Pelkäsin ennen muuttoa, että Inarista ei saa kaikkea mitä tarvitsen selviytyäkseni täällä mutta olinkin väärässä. Kaupoista löytyy yllättävän hyvät valikoimat ja jos jotakin ei löydy, sitä tuskin edes tarvitsen.  Hauskaa on myös se, että mukaan pakkaamani mekot taitavat jäädä pölyttymään vaatekaapin nurkkaan. Siinä onkin minulla taas yksi kulttuurishokki, koska rakastan mekkoja yli kaiken ja ”entisessä elämässäni” pidin niitä päivittäin. En edes omista housuja! Täällä pidetään lähes pelkästään urheilu/ulkoiluvaatteita ja sisällä villapaitoja ja trikoita.

Iltasella kävin juoksemassa Menesjärven jäällä, jossa on todella rauhallista. Täällä on niin rauhallista ja hiljaista, että ainut mitä kuulen, on oman sydämeni lyönnit! Olen kovasti yrittänyt tähyillä taivaalle josko revontulia näkyisi. Niitä näkee parhaiten klo 20–23 välisenä aikana ja selkeällä säällä.
Tykkään tosi paljon olla täällä ja uskon viihtyväni hyvin. Urheilu on parasta vapaa-ajan vietettä ja sitä täällä saa tehdä niin paljon kuin jaksaa. Huomenna ajattelin käydä testaamassa suksia järvellä. Tässä teille pieni kuvakollaasi päivästäni.
Korpikartano
Hotelli Inari
Kylänraittia

Suomen pohjoisin otto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti