sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Inarissa tapahtuu


Viikonloppu on kulunut lähinnä urheilun merkeissä. Kahden päivän aikana olen hiihtänyt pitkälle toista kymmentä kilometriä. Tänään Menesjärven yllä loisti tulipunaisena hehkuvan auringon säteet. Vaikka sääennustus lupaili viikonlopulle pilvistä, on tänään ollut taivas selkeänä enkä ole nähnyt aikoihin niin suurta ja punaista aurinkoa kuin tänään hiihtolenkillä. Harmi, ettei kamera ollut matkassa, okisi tullut varmasti hienoja kuvia.Täällä päivä pitenee entisestään ja päivät alkavat käydä yhä valoisemmiksi.

 Ensi viikon torstaina Inarissa starttaa alkuperäiskansojen Skabmagovat elokuvafestivaali. Se pidetään 26–29.1 Siidassa ja Sajoksessa. Saamelaiselokuvien lisäksi näytillä on elokuvia yli 15 eri kielellä. Tapahtuma huipentuu lauantaina, kun Inarin lumiteatterista on suora yhteys Helsingin keskustaan.

Olen kuullut monilta paikallisilta, että Skabmagovat on yksi vuoden tärkeimmistä tapahtumista paikkakunnalla ja sen vuoksi Inari täyttyy festivaalihumusta – ja ihmisistä. Viikonloppuna kirkonkylän ravintolat ovat varautuneet ihmismassoihin ja rantsukin mainosti pitävänsä viralliset Sbabmagovat-bileet lauantaina. Luvassa on hulvatonta menoa, joten sitä odotellessa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti