tiistai 24. tammikuuta 2012

Ihanaa päivää

Päivät senkun paranevat. Aamupalan jälkeen sain tehtäväkseni viedä vieraitamme Ivalon suunnalle, jolloin sain muutaman tunnin aikaa jatkaa viimeksi kesken jäänyttä Ivalon kierrosta. Ystäväni Ilmari esitteli pitäjää ja tietämykseni lisääntyi taas rutkasti. 

Susanna


Aurinko näyttäytyi kauniina loistaen muutaman tunnin kunnes se taas vetäytyi takaisin muille maille. Ilmari saikin ikuistettua minusta otoksen keskellä ”cityä” (tosin lumikasa peitti puolet auringosta taakseen). Vitsailimme, että olisi pitänyt muistaa ottaa lapiot matkaan, jotta saadaan kasa pois auringon paistetta häiritsemästä.

Minusta on mukavaa, että täältä löytyy niin samanhenkisiä ihmisiä kuin itse olen. Ilmari on jo konkari karaokessa, joten täytyy lähteä ottamaan mittaa paikalliseen Kultahippu hotelliin joku kerta. Helmikuussa Hipussa järjestetään karaokefestarit, joten arvatkaa kenet löytää sieltä? 

Ilmarin uusi lookki :D

Olen jo ehtinyt myös liittyä paikalliseen Heinäkengät ry:n facebook ryhmään, jossa tiedotetaan tanssikursseista joita järjestetään Ivalossa. Täällä toimii ilmeisen aktiivinen tanssiporukka mikä on kiva.

Tässä iltasella istuin kodassa iltaa tulen loimutessa aivan ihastuttavan hollantilaisseurueen kera. Juoksimme vuoronperään ulos ja sisään, sillä tälle illalle oli ennustettu paljon revontulia. Joitakin näimme, mutta voimakkaana riehuva tuuli sekä pöllyävä lumi tekivät ulkona olemisesta tukalaa ja niinpä päätimme jatkaa iltaa sisätiloihin. Hauskaa oli, että HE halusivat tarjota minulle teetä, joten kerrankin sain itse nauttia olosta "palveltavana". :)

Susanna Lapinneitona

1 kommentti:

  1. Taas silti jäi ihan turhan lyhyeksi Ivalovisiittisi, mutta niinhän sanoo sananlasku, ettei makeaa mahan täydeltä. Ivaloakin on nautittava muutama tunti kerrallaan ja meil on vielä edessä Petterssonin Retrokaupan tyhjennys ja se karaokeiltakin siintää edessä. Rovaniemen reissu viimeistään huhtikuussa mahtavan rautalankabändin kera Pohjanhovissa, niin ja se Levin reissu katotaan, toteutuuko se tänäkeväänä vai tuletko ensikeväänä lomailemaan lapissa, niin lähetään taas porukalla valloittamaan Levi ja Ihku karaokebaari :-)

    VastaaPoista