Kirppishullun päiväkirja

Viikon viimeinen työpäiväni kului mukavissa merkeissä. Kävin Inarin kirkonkylällä hoitelemassa asioita ja siitä lähdin kohti Ivaloa vastaanottamaan uusia vieraitamme.

Minusta on ollut jännä huomata, kuinka joihinkin asiakkaisiin ehtii melkeinpä ”kiintyä”. Samoja kasvoja näkee päivästä toiseen aamupalapöydässä ja tunnelma on välitöntä ja kodinomaista. Asiakkaista tulee tavallaan ”tuttavia”, ja siksi tuntuu välillä harmilliselta heidän lähtöpäivänsä koittaminen. Täällä kartanolla ei voi puhua olevansa ”tavallisessa” hotellissa, vaan on nimenomaan pyritty löytämään rento ja välitön tunnelma koko palveluprosessin alusta loppuun saakka. Haluamme, että vieraamme tuntevat meidät nimeltä ja olemme täällä heitä varten.

Töiden välissä minulla oli pieni tauko, joten päätin piipahtaa kaupungilla tapaamassa kaveriani ja kävimme kirpputorilla Ivalon keskustassa. Kirpputorilla käynti on aina yhtä jännittävää. Tekee mieli tonkia kaikki pöydän tavarat ja etsimällä etsiä aarteita. Ihmiset yleensä tyytyvät katsomaan vain pintapuolisesti rekillä roikkuvat rievut, mutta silloin parhaimmat saaliit jäävät piiloon. Annankin vinkiksi katsoa tarkasti esim. pöydän alla olevat laatikot, joista tekee hyviä löytöjä. Tämä Tiia Vanhatapion ihana pieni söpöläinen lähti matkalle uuteen kotiin ainoastaan kolmen euron hintaan. Käyttötarkoitustahan en vielä tiedä, mutta eiköhän sekin asia pian ratkea.

Lisäksi löysin hyllyltä yksinäisenä nimeäni huutavan Stockerin LÄHES UUDEN JA KÄYTTÄMÄTTÖMÄN hupparin, tietysti minun lempivärein koristeltuna, joten enhän minä voinut paitapoloista sinne jättää. Varsinkaan kun hintalapussa luki 4 euroa!! :D

Kirpparin jälkeen pääsin tutustumaan elämäni kolmanteen huskyfarmiin. Tällä kertaa en lähtenyt ajelulle surkeasta varustautumisestani johtuen, mutta sen sijaan sain paljon suukkoja ihanilta karvaisilta miehiltä heh heh :)

Koiruudet vaan jaksavat sulostuttaa olemuksellaan kerrasta toiseen. Paikanpäällä minulle tarjottiin ihka oikeat pannukahvit leipien kera tulen liekehtiessä kodassa, joten mainio päivä sai taas arvoisensa kruunauksen.

Olen tässä miettinyt kovasti unelma-ammattiani ja olen tullut siihen tulokseen, että olen todella omalla alallani tällä hetkellä. Saan työssäni tehdä niitä kaikkia asioita, joista olen tähän saakka vain unelmoinut. Saan olla ulkona, sisällä, ihmisten parissa, yksin, tehdä fyysistä työtä sekä vähemmän kuormittavaa, ajatella, olla ajattelematta, ottaa vastuuta ja laiskotella. Saan hyödyntää koulussa oppimiani asioita käytännössä ja nähdä mitä varten niitä on opiskeltu.

Tällä hetkellä matematiikan tunnilla tuskailemani katelaskutkaan eivät enää tunnu niin pahoilta, kun nyt tiedän mihin niitä tarvitaan ja käytetään. Lisäksi ajatus yrittäjyydestä on tullut lähemmäs omaa elämääni, koska olen päässyt sitä niin läheltä seuraamaan. Olisi ihanaa perustaa oma kirpputori, kyläkauppa tai kahvila/kylän kuppila. Tai ehkäpä ne kaikki voisi yhdistää saman katon alle!

Mitä voisi ihminen enempää toivoa? Elo tuntuu todella mielekkäältä juuri tällä hetkellä ja on ihanaa olla nuori!