torstai 8. maaliskuuta 2012

Revontulia ja täysikuuta

Tämä viikko on kulunut mukavissa mutta kiireisissä merkeissä. Menossa on high seasonin loppuvaihe ja työtä on riittänyt. Ehdimme silti kiireen keskellä Annen kanssa piipahtamaan Saariselällä Hiljaisuus matkailussa-seminaarissa, jonka järjesti Lapin matkailuyhdistys. Päivän aikana käsiteltiin eri teemoja liittyen aiheeseen ja myös vähän sen ulkopuolelle. Hiljaisuus onkin yksi merkittävimmistä asioista kartanolla ja odotimme kuulevamme uusia ideoita, joita voisimme hyödyntää omassa toiminnassamme. Meille tulee paljon vieraita nimenomaan nauttimaan luonnon rauhasta ja tästä hiljaisuudesta, mutta tietysti aina hiljaisuutta voi tuotteistaa enemmän.

Saariselkä yllätti myös, sillä siellä olen viimeksi käynyt kymmenen vuotta sitten luokkaretkellä. Olin todella ihmeissäni, kuinka paljon maisemat olivat muuttuneet ja paikka oli kasvanut. Kauppoja oli varmaan enemmän kun Ivalon keskustassa yhteensä ja ilmassa oli "suuren maailman tunnelmaa".

Revontulet ovat olleet huikeita viime päivinä. Eilen revontulilumikenkäilyn jälkeen lähdimme työkaveri Tonin kanssa kuvaamaan läheiselle koskelle ja paikka oli aivan huikea! Jopa minun "surkea" pikkukamera sai aikaan tällaisen otoksen:

Ja tällaisen:
Ja tällaisen...

1 kommentti: